Ette usko (tai ehkä sittenkin uskotte), että on ihanaa, kun saa elää ihan tavallista työläisen arkea. Aamulla töihin ja iltapäivällä kotiin. Siinä välissä mukavaa työntekoa ja illalla ehkä jotain ohjelmaa. Ei suurta ahdistusta työpäivästä ja siitä, että se ei tunnu päättyvän ikinä.

Toistaiseksi työpäivät ovat menneet kuin siivillä. Toki mulla on niin hurjan paljon opittavaa, että päivät vain valuvat käsistä. Mutta ei ahdista. Ei sitten yhtään. Miten noin “pieni” muutos voi saada niin paljon aikaan henkisessä elämässä.

Mulla on nyt paukkuja jopa harrastaa jotain. Käyn maanantaisin ranskantunnilla työväenopistolla. En olisi tuohonkaan pariin kolmeen viime vuoteen kyennyt.