Siitä on nyt tänään 11 vuotta. Olet aina sydämessäni iskä.

Olen polkuni päässä,
tuhansistani erään
 – ja niita on täynnä maa.
On viileä ilta,
eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa.

Ei mikään voi kuolla,
ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.

Ja rakkaus, hetki,
vain silmistä siirtyy
ja mennyt taival sen vie.
Ja puristus kätten,
tosi eilen, tänään
unen lailla lauennut lie.

Ei mikään kuollut,
et sinä, en minä,
ei tuokio rakkauden.
Erään polun vain kuljin,
minä kuljin ja sinä.
Jäi hymyily surullinen.

-Aila Meriluoto-